Käytännössä kaikki sijoitusvarallisuuteni on opintolainaa. Sillä sijoittaminen on mielestäni järkevää ja kannattavaakin. Aloitin lainan nostamisen lukion viimeisen vuoden syksyllä 2013 ja jatkoin heti yliopisto-opintojen alettua syksyllä 2015. Yliopisto-opintojeni aikana tulen nostamaan 18 000€ lainaa, ja lukioajalta piikissä on vielä vajaa 3 000€ lisää. Laina on Nordeasta hintaan 12kk Euribor + 0,5% marginaali. Korko tarkastetaan joulukuussa, eli ensi jouluun asti mennään 0,545% korolla, halpaa rahaa!
Opintolaina on ilmeisesti nostanut suosiotaan opintolainahyvityksen uudistuksen myötä. 1.8.2014 asti Kela tarjosi opintolainavähennystä, joka tehtiin verotukseen. Tutkinnon määräajassa suorittanut opiskelija oli (on) oikeutettu 30% suuruiseen vähennykseen lainan 2 500€ ylittävältä osalta, mikä sinänsä on ihan tuntuva vähennys. Systeemi on kuitenkin hieman vaikea, vähennys tapahtuu jotenkin velan lyhennysten kautta, eikä suoraan sanottuna kuulosta erityisen houkuttelevalta. Opintolainavähennys ei toiminut toivotulla lailla kannustimena.
1.8.2014 jälkeen korkeakouluopintonsa aloittaneilla on sitten tämä opintolainahyvitys käytettävissä. Hyvitys toimii paljon selkeämmin ja tehokkaammin siten, että Kela yksinkertaisesti maksaa lainasta 40 prosenttia 2 500€ ylittävältä määrältä. Suurin huomioitava lainan määrä on 18 000€, jonka ehtii nostaa viidessä vuodessa. Tästä opintolainahyvityksen osuus on 6 200€ ( (18 000€ - 2500€) * 0,4) eli suurinpiirtein kolmannes koko lainasta. Hyvitys tehdään pankille kun olet saanut tutkinnon kouraan (määräajassa) ilman lyhennyksillä leikkimistä tai muita ehtoja. Ja jos olisitkin sattunut maksamaan lainasi jo takaisin pankille, Kela maksaa opintolainahyvityksen tilillesi verottomana, mikä on Kelan tyylin tuntien jopa hämmentävän reilua.
Eli väitän, että opintolainalla sijoittaminen on järkevää. Suosittelen sitä ehdoitta kaikille korkeakouluopiskelijoille, jotka aikovat valmistua tavoiteajassa. Suurin peruste on nimenomaan opintolainahyvitys. Kun sijoitat edes suurimman osan lainasta vähäriskisiin tuotteisiin, todennäköisyys hävitä rahaa on hyvin pieni. Sijoitusten pitäisi olla 34% (6 200€) tappiolla viiden vuoden sijotustoiminnan jälkeen, että lainaa joutuu maksamaan takaisin enemmän kuin sitä on ottanut* (tässä ei huomioida korkoja, joiden vaikutus lienee parin prosentin luokkaa). Jos ensimmäisestä lainaerästä sijoittaa esimerkiksi S-ryhmän osuuskuntiin 1200€ (kuten minä tein), ne ehtivät maksaa korkoa n. 670€ viidessä vuodessa, mikä lisää pelivaraa jo lähemmäs 7 000 euroon.
Toiseksi perustelen opintolainalla sijoittamista sillä, että pääset opiskelemaan sijoittamista hyvin varhain ilman omaa pääomaa. Jos aloittaisit sijoittamisen vasta valmistuttuasi ja työelämään siirryttyäsi, olisit sijoituskokemukseltasi viisi vuotta jäljessä. Sijoittamista voi toki opiskella kirjoista tai vaikka virtuaalisalkulla laittamatta rahaa likoon, mutta se ei todellekaan ole sama kuin oikealla rahalla sijoittaminen. Kuvittelisin että oppiminen ei noudata vastaavaa eksponentiaalista käyrää, kuten korkoa korolle -ilmiö (se kolmas syy), vaan sen kuvaaja muistuttaisi enemmän logaritmifunktion kuvaajaa (nousee alussa jyrkästi ja tasoittuu ajan myötä). Siksi aikaisin aloittaminen on tärkeää myös oppimisen kannalta, ehdit sijoittaa kauemmin paremmalla sijoitustietämyksellä!
Ja kuten jo totesin, ehdit nauttia korkoa korolle -ilmiöstä ylimääräiset viisi vuotta, vrt. tilanteeseen jossa sijoittaminen aloitetaan valmistumisen jälkeen. Pienillä summilla verrattaen lyhyessä ajassa ilmiö ei toki ehdi vaikuttaa hirveän tehokkaasti, mutta 20 vuodessa tuo sijoitettu 18 000€ onkin tuottanut 8% vuosituotolla yli 65 000€!
Ihan arkitaloudessa opintolaina toimii myös hyvänä hätäkassana. Opiskelijan taloudessa ei välttämättä ole paljoa liikkumavaraa ja yllättäviin kuluihin ei pysty valmistautumaan. Pieni siivu opintolainaa säästötilillä tarjoaa pelivaraa, et joudu yllättävässä tilanteessa lainaamaan kavereilta saati ottamaan pikavippiä kun voit "lainata itseltäsi". Näin ainakin itse teen, sitten kun saan rahaa siirrän itseltäni lainaamani summan takaisin opintolainalle osoitetulle säästötilille.
---
Sainko opintolainalla sijoittaminen kuulostamaan varmalta tuotolta? Tottakai lainalla sijoittamiseen kuuluu sittenkin samat riskit kuin jos sijoittaisi omaa rahaa. Pörssiromahdus, salkussa suurella painolla olevan yhtiön konkurssi, maailmansota... Kyllä tappiolle voi jäädä vaikka odotusarvo olisikin positiivinen. Edellämainuttuja uhkia en kuitenkaan pidä niin todennäköisenä että olisin huolissani, mutta yksi uhka hieman huolettaa. Nimittäin politiikka; opintotukia tullaan karsimaan ja tällä tietoa tukijärjestelmä muuttuu lainapainotteisemmaksi. Uhka syntyy siinä vaiheessa kun valtion pitää alkaa maksamaan opintolainahyvityksiä ja opintotukeen osoitetut varat loppuvat. Budjetin paukkuessa tehdään lisää leikkauksia (ellei meillä siinä vaiheessa ole jo vasemmistohallitus puikoissa) joiden kohdistuminen opintolainahyvitykseen on mahdollista. Jää nähtäväksi, onko pelko aiheellinen.
Too long, didn't read?
Opintolainalla kannattaa sijoittaa koska
- Tuntuva opintolainahyvitys
- Pääset oppimaan sijoittamista varhaisessa vaiheessa
- Pääset nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä
Lisäksi opintolaina tarjoaa opiskelijalle tärkeää taloudellista liikkumavaraa
Opintolainalla sijoittamiseen liittyy riskejä
- Markkinariski
- Huonot sijoitukset
- Suomen valtio ja valtion leikkaukset
Kollegani Nalle on kirjoittanut myös asiaa opintolainalla sijoittamisesta. Jos haluat lisää lukemista aiheesta suosittelen vilkaisemaan!
Nallen sijoitusblogi
*Yli 34% tappio osakemarkkinoilla ei ole mahdotonta! Käytä aina omaa harkintaasi ennenkuin teet päätöksiä minun, tai kenen tahansa muunkaan kirjoitusten perusteella
Ymmärtääkseni aika monen mielestä sijoittamisen aloittamista voi harkita vasta kun asuntolaina on maksettu pois ;) Voi jäädä korkoa korolle -ilmiöstä nauttiminen aika heikoksi.
VastaaPoistaTuo aiempi opintolainavähennys hyvitettiin suoraan veroista. Eli maksoin viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna hyvityksen verran vähemmän veroja. Valmistumisen jälkeen työelämään siirtyvälle kumpi vaan systeemi on mielestän ihan yhtä hyvä, mutta tuossa vanhassa oli se ongelma, että juuri kukaan ei ymmärtänyt miten se toimii. Kai ideana oli, että hyvityksen saa verotuksessa joten se kannustaa siirtymään työelämään valmistumisen jälkeen (?). Parempi vaan että tuo muutettiin, ei tarvii verottajankaan enää kauaa ihmetellä noita opintolainahyvityksiä.
Ja asuntolainan jälkeen tuumataan että ehtiihän sitä vielä ennen eläkeikääkin aloittaa sijoittamisen, muutaman vuoden voi nauttia tuloistaan täysillä. Korkoa korolle kasvattaakin sitten lähinnä perintöveroa ;D
PoistaPaljon olenkin tosiaan vanhemmilta opiskelijoilta kuullut miten vanhanmallinen opintolainavähennys on ollut liian sekava, että siitä olisi kiinnnostunut. Ovat kiinnostuneet vasta opintolainahyvityksestä, johon heillä ei tietenkään ole oikeutta. Opiskelijat noin keskimäärin eivät varmaan ajattele opintolainan yhteydessä viiden vuoden päähän, missä aletaan maksamaan tuloveroja, eikä opintolainahyvitys ole sillä paljoa herättänyt kiinnostusta. Kyllä nykyinen malli on paljon paljon parempi kannustin ajallaan valmistumiseen, kun hyvitys konkretisoituu saman tien valmistumisen jälkeen.
Joo parempi vaan aloittaa sijoittaminen ajoissa niin ehtii tehdä enemmän virheitä ;D
VastaaPoistaHei ja kiitos hienosta kirjoituksesta! Olen itsekin ajatellut kirjoittaa lähiaikoina taas hieman opintolainaan liittyvää tekstiä. Itse olen usein omasta sijoitusharrastuksestani ja opintolainasta (vahingossa) maininneena saanut kuulla muilta opiskelijoilta paljonkin "Se pitää kuitenkin maksaa takaisin"-tyylistä kritiikkiä. Huvittavaa onkin, että nämä samat tyypit kuitenkin ottaa valmistumisensa jälkeen sen 4% autolainan.
VastaaPoista