maanantai 1. helmikuuta 2016

Kuukausikatsaus tammikuu

Olin ajatellut seuraavani salkkuni muutoksia kvartaaleittain, mutta huomasin pian että kuukausittainen katselmointi on mielekkäämpi ratkaisu. Kun aiemmin salkussa ei käytännössä ole tapahtunut mitään, on neljännesvuosittainen tarkastelu riittänyt. Nyt kun olen alkanut seuraamaan taloutta ja salkkuani tarkemmin, kolmeen kuukauteen mahtuu aivan liikaa asiaa kerralla katselmoitavaksi. Pitkällä tähtäimellä neljännesvuosittainen tarkastelu varmasti riittää edelleenkin, mutta lyhyen aikavälin tapahtumat taittuvat paremmin kuukausittaisiin katsauksiin. Ajattelinpa alkaa kirjaamaan ylös muutakin kuin salkun muutoksia, lähinnä kuluneen kuukauden tapahtumia taloudessa ja arvauksia tulevaisuuden kehityksestä. Näitä on sitten mukava myöhemmin palata lukemaan.


Salkku

1.1.2016 salkkuni markkina-arvo oli 3 207€
31.1.2016 salkkuni markkina-arvo oli 4 770€


Kuukauden tapahtumat



Tammikuun ensimmäisenä pankkipäivänä tililleni tipahti 2000€ opintolainaerä. Erästä tuli sijoitettua enemmän ja nopeammin kuin alunperin oli tarkoitus, lähinnä koska tuli "kiire" päästä Fortumin kelkkaan ennenkuin tammikuuilmiö alkaa purra. No sehän ei tänä vuonna näyttänyt hampaitaan, vaan lähes koko loppukuukauden Fortumia olisi saanut halvemmalla. Ostin myös Precise Biometricsiä vahvaan kehitykseen uskoen.

Salkun arvon muutos (arvo kuukauden lopussa - arvo kuukauden alussa - kuukauden aikana lisätty pääoma) jäi lähes olemattomaksi, prosentin miinukselle. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että kuukauden alussa yli puolet sijoituksista oli S-ryhmän osuuksissa ja Sori Brewingissa, joiden arvo ei ole heilunut. Kuukauden aikana tehtyjen ostojen arvon kehitys on aikalailla plusmiinusnolla.







Talouden tapahtumat

Vuosi alkoi dramaattisella laskulla Kiinan pörssien vetämänä. Kiinassa indeksit laskivan kahtena peräkkäisenä päivänä n. 8% mikä johti molempina päivinä kaupankäynnin keskeyttämiseen. Kiinassa luovuttiin nopeasti automaattisesta kaupankäynnin lopettamisesta 8% laskussa ja seuraavina päivinä lasku loiveni. Sittenkin maailmantalouden moottorin kasvun hidastuminen (Kiinan kasvu hidastunut alle 7 prosenttiin) on ollut tapetilla ja painanut edelleen näkymiä. Kiina-hermoilu on ollut läsnä koko kuukauden, mikä on näkynyt erityisesti Kiina-sidonnaisten yhtiöiden kursseissa.

Toinen murhekryyni on ollut öljyn hinta, joka on yhtälailla vetänyt pörssien indeksejä mukanaan. Iranin pakotteista vapautumisen ja Saudi-Arabian ylituotannon on pelätty romahduttavan öljyn arvon tyystin, alle $30/barreli arvellaan jo olevan uusi normaali. Tammikuun lopulla Venänä avasi keskustelua öljyntuotannon rajoittamisesta, mikä rauhoitti markkinoita ainakin kuunvaihteeseen asti.

Myös Yhdysvaltain talous on huolestuttanut sijoittajia. Mitä vähä olen tuloskauden alkua seurannut, niin siellä vaikuttaa olleen heikkoja mutta myös hurjasti parantuneita tuloksia. Jenkkilän talouden tunnusluvut ovat kuitenkin antaneet viitteitä laskusyklin alusta.

Tammikuuilmiötä ei tosiaan tänä vuonna tullut. Helsingin pörssistä on paistanut hermostuneisuus, yleisindeksi on heitellyt mielettömän paljon yksittäistenkin päivien aikana, eikä suhteellisen hyvin alkanut tuloskausi ole vielä näkynyt kursseissa.


Henkilökohtainen talous

Aloitin nyt kolmatta kertaa järjestelmällisen tulojen ja menojeni seurannan, tavoitteena selvittää menojen rakenne ja mahdollisesti puuttua siihen. Myin alkukuusta autoni pois ja tammikuu on ollut totuttelua julkisilla kulkemiseen. Toisaalta on tuntunut hyvältä vapautua autoilun murheista etenkin nyt lumikaaoksen vallitessa kaupungilla ja parkkipaikoilla, mutta toisaalta taas järjettömiä aikoja myöhässä olevien linja-autojen odottaminen 30 asteen pakkasessa onkin ollut erityisen kurjaa. Tärkeintä kuintekin on, että pääsin eroon kaikista autoon liittyvistä kuluista, joita en olisi nykytuloillani pystynyt kattamaankaan.

Kirjoittelen ehkä lisää menoistani kunhan olen tunnistanut ja taulukoinut menot ja tulot kunnolla.


Seuraava kuukausi

Epävarmuus markkinoilla jatkuu, enkä usko että uusien pohjien näkeminen olisi taas helmikuussa mahdotonta. Todennäköisempää se kyllä on tuloskauden jälkeen, kun ne vähät positiiviset odotukset loppuvat. Osinkokiima voi pumpata osinkoyhtiöiden kursseihin hieman ylimääräistä ja mahdolliset positiivisesti yllättävät tulostiedot saattavat kirittää kursseja. Veikkaan että pörssissä saadaan seurata suurta heiluntaa tulevat kuukaudet, kun maailmalta saadaan negatiivisiakin uutisia.


Omassa salkussani ei tule tapahtumaan paljoa helmikuun aikana, teen lähinnä muutamat säännölliset rahastomerkinnät ja tarkastan rahastohajautustani. Pyrin analysoimaan mielenkiintoisia yhtiöitä tulevaisuuden varalle, mutta suoria osakeostoja ei ole ihan hetkeen tiedossa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa kun olet aloittanut sijoittamisen noin aikaisin, 40-vuotiaana olet jo miljonääri =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehken vielä nelikymppisenä, mutta laitetaan tuohon kymmenen vuotta lisää niin voidaan olla lähellä :)

      Poista