keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kiinteistöjä salkkuun - Technopolis

Ostin tänään 140 Techopoliksen osaketta hintaan 3,49€



Nordeasta realisoiduille euroille oli oitis kohde tiedossa. Riskiä sisältävien kasvuyhtiöiden ylipainoa tarvitsi tasoittaa vakaammalla liiketoiminnalla ja kiinteistöfirma Technopolis sopi mainiosti aukkoa täyttämään, etenkin kun sitä sai halvalla.

Technopolis on ollut kiikarissani jo viime vuodesta, suhteellisen vakaa ja ennustettavissa oleva liiketoiminta kiinteistöalalla on turbulenteilla markkinoilla rauhoittavaa omistettavaa. Yhtiö on kovin aliarvostettu suhteessa taseen omaan pääomaan, moni tykkää ilmaista asian niin että yhtiötä saa 20-25% substanssialennuksella. Alavireistä kurssia on perusteltu lähinnä heikkenevillä toimitilojen vuokramarkkinoilla, mutta Technopoliksen vuokrausasteessa ilmiötä ei ole ainakaan vielä näkynyt. Kiinteistöjen käypien arvojen liikehdintää vuokramarkkinat kyllä selittävät, mutta vuonna 2015 arvojen muutos oli heilunnasta huolimatta lähinnä olematon.


Aloitteleva sijoittaja on kirjoittanut mainion blogikirjoituksen Technopoliksesta. Teksti on vielä niin tuoretta että siitä saa hyvän kuvan yhtiön tilasta, vaikka viimeisintä tulostietoa siinä ei olekaan mukana. Viime vuoden tuloksesta mainitsemisen arvoista lienee korkeana pysynyt vuokrausaste (94,6%), operatiivisen tuloksen heikkeneminen 1,7 prosentilla (taustalla tosin "vain" jvk liikkeellelasku ja valuuttakurssit) sekä palveluliiketoiminnan osuuden kasvu. Asiakastyytyväisyys on noussut korkealle tasolle, minkä oletan tarkoittavan että Technopolis tekee asioita oikein ja pärjää varmasti jatkossakin markkinoillaan.

Technopoliksen lähitulevaisuuden näkymät eivät sisällä rajua kasvua tai muutenkaan suuria odotuksia. Kuluvan viisivuotiskauden oman pääoman tuottotavoite on vähintään 5,5% vuodessa ja liikevaihdon sekä käyttökatteen vuosikasvun tavoite 10%. Suht maltillisia lukuja verrattuna muiden alojen pörssiyhtiöihin. Technopolikseen sijoittamisen miellänkin asunto-/REIT-sijoittamisen "seuraavaksi" tasoksi, teoriassa osakkeen voisi katsoa tarjoavan omaisuusluokkien välistä hajautusta kiinteistöihin. Palveluiden tarjoaminen osana liiketoimintaa kuitenkin tekee Technopoliksesta astetta korkeamman tuotto-odotuksen ja toisaalta korkeamman riskin omistuksen.

Erityismaininnan yhtiö ansaitsee hyvin hoidetuista sijoittajasuhteista (aktiivinen läsnäolo Kauppalehden keskustelupalstalla) ja omien osakkeiden ostoista. Omien osakkeiden ostoille yleisesti toivotaan jatkoa, kun osake yhä noteerataan niin halvalla. Ostamalla omia osakkeita 0,8 P/B-luvulla Technopolis käytännössä ostaisi omia kiinteistöjään 20% alennuksella, mikä olisi käytännössä pelkkää voittoa omistajille. Edelliset yhdistettynä liki 4,9% osinkotuottoon (0,17€ osinkoehdotuksella ja 3,49 kurssilla) lupaavat miellyttävää omistajuutta, joiden perusteella uskon Technopoliksen olevan potentiaalinen ikiholdattava osake salkussani.

2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että aktiivinen läsnäolo Kauppalehden keskustelupalstalla jatkuu tulevaisuudessakin tästä vastaavan henkilön vaihduttua. Sinänsä kyllä varsin esimerkillistä toimintaa. Niin ja kiitoksia blogini mainitsemista jutussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset hyvästä tekstistä! Kun itse ei ainakaan parempaa tekstiä saisi aikaan, niin sehän on molemminpuolin parempi viitata valmiiseen laadukkaaseen juttuun ;D

      Poista