perjantai 15. tammikuuta 2016

Missä mennään ja mistä on tultu

Kuten esittelypostauksessa kerroin, olen aloittanut sijoittamisen rahastoihin 2012 alussa. Sijoitin kuukausittain noin 45€ opintotuestani Seligsonin rahastoihin, kunnes jouduin lunastamaan kaikki autokortin rahoittamiseksi. Reilussa vuodessa sijoitetut 720€ ehtivät kuitenkin tuottamaan voittoa aika tarkalleen 10% (73€) ja rahastosijoittamisesta jäi "hyvä maku" suuhun. Olin kuitenkin tässä vaiheessa muuttanut omilleni, eikä opintotuesta enää jäänyt siivua sijoitettavaksi.

Mielenkiintoa sijoittamiseen kuitenkin oli ja 2013 lopulla oivalsin nostaa opintolainaa prosentin korolla. Ehdin nostaa lainaa lukioaikanani 2700€ euroa, josta noin 2000€ sijoitin S-Ryhmän osuuskauppoihin, Sori Brewingiin sekä Seligsonin rahastoihin. Loput jätin hätärahastotarkoitukseen säästötilille, mistä ne päätyivätkin tarpeeseen etenkin intin jälkeisen tulotyhjiön aikana. Seligsonin rahastoista jouduin myös myöhemmin luopumaan (noin satasen voitolla) kustantaakseni muuton nykyiselle opiskelupaikkakunnalleni. S-osuudet ja Sori Brewingin osakkeet ovat yhä tallella.


Sori Brewing on ensimmäinen suora osakeomistukseni, josta tositteena
tällainen "osakekirja", pienemmällä osakemäärällä tosin


2015 syksyllä aloitin nykyiset opintoni ja pääsin jälleen halpaan opintolainaan kiinni. Nyt pystyn rakentamaan salkkuani pitkäjänteisesti, toivottavasti ilman ensimmäistäkään pakkomyyntiä. Osan lainasta pidän vararahastona josta todennäköisesti myös joudun kustantamaan elämistä, kunnes saan halvemman asunnon tai jatkuvaa työtä. En pidä lainalla elämisestä ja vältänkin sitä viimeiseen asti. Opintolainahyvityksen myötä, joka tullee tapauksessani olemaan noin 6000 euroa, voin kuitenkin hyvällä omallatunnolla käyttää osan lainasta elinkustannusten kattamiseen, koska tätä osuutta en jää velkaa pankille (sikäli kun valmisun tavoiteajassa). Pyrin kuitenkin sijoittamaan ainakin 80% nostamastani lainasta.

Sitten päästäänkin nykyhetkeen. Olen siis tähän mennessä opiskellut yhden lukukauden ja nostanut yliopisto-opintojeni aikana 3600€ opintolainaa. Lukioajalta pohjalla on 2700€ lisää ja nämä lainat kasvavat tällä hetkellä 0,545% vuosikorkoa. Salkkuni sisältö 14.1. kursseilla näyttää tältä:





Taulukossa näkyvä käteinen tarkoittaa Nordnetin arvo-osuustilillä lepäävää rahaa, koska kaikessaan sijoituksiin käytettävissä oleva käteiseni määrä on vaikea arvioida. Oikea käteisen määrä olisi tällä hetkellä 600-800 euroa eli n. 15%.

Sori Brewingin arvo perustuu joitakin päiviä sitten sulkeutuneeseen osakeantiin, missä osakkeen hinta oli 33,75€. Tämä sijoitus on tehty yhtiön ensimmäisen osakeannin aikana intohimosta olueen, enkä usko siitä ikinä luopuvani. Sille on ehkä kertynyt jo hieman tunnearvoakin Sori Brewingin ollessa ensimmäinen omistamanani yritys.


Vielä niin vaatimaton käppyrä salkun kehityksestä vuositasolla.
Passivinen tuotto on syntynyt yksinomaan osuuskuntien koroista


Olen lukenut joitakin sijoituskirjoja ja runsaasti nettikirjoituksia sijoittamisesta, joiden perusteella indeksisijoittaminen olisi järkevin tapa sijoittaa. Näin todennäköisesti onkin, mutta oppiakseni ymmärtämään markkinoita, yhtiöitä ja taloutta yleensä täytyy näitä seurata. Osta-ja-unohda indeksisijoittaminen ei minua innostaisi ottamaan selvää jopa päivittäisistä kurssiheilahteluista, maailmantalouden muutoksista ja tekijöistä kurssien, tulosten ja näkemysten takana. Se olisi kertakaikkisen tylsää. Vain kahta pörssiosaketta omistamalla mielenkiintoni talousuutisia, -artikkeleita ynnämuita kirjoitusia kohtaan on suurempaa kuin ikinä ilman niitä on ollut. 

Tämä ei tarkoita ettenkö (indeksi)rahastoihin sijoittaisi. Toistaiseksi vain olen harjoittanut osakepoimintaa kotimaisilla osakkeilla. OMXH-indeksiin en tällä hetkellä aio sijoittaa siksi, että epäilen sen olevan yliarvostettu, mutta olen poiminut kaksi mielestäni aliarvostettua pörssin yhtiötä salkkuun. Nordnetin kuluton Superrahasto Suomi tulee kyllä kyseeseen jos joskus uskon indeksillä olevan nousupotentiaalia. 


Sijoitusvuosi 2016 alkoi pelokkaissa merkeissä, enkä epäile tänä vuonna nähtävän lisää heilahtelua ja romahduksen merkkejä maailmanpörsseissä. Tämä mielessä, ajatuksissani ei ole tehdä enempää suoria osakeostoja, vaan hajautan ajallisesti ainakin Seligsonin Global Top Brandsiin ja Pharmaan. Top Brands sisältää valtavia laatuyhtiöitä, joiden tuloksentekokyky ei liiaksi horju talouden tyrskyissä ja kurssien painuessa niitä pitäisi saada rahaston kautta edullisesti. Brandsin kautta saan myös hajautusta dollariosakkeisiin, joita suurin osa rahastosta on. Lääketeollisuuden menestys on myöskin suhdanteista riippumatonta eikä sektorin tuloksentekokyky ole ainakaan laskemassa, Pharmaan sijoittamisen aloitin viikko sitten, mitä jatkan 50€ kuukausitahdilla. Mainittakoon että tästäkin rahastosta vain 10% on euromääräisiä sijoituksia.

Nordnetin kuluttomista superrahastoista olen valinnut Superfondet Norgen myös valuuttariskin hajauttamiseksi sekä keinoksi sijoittaa öljyyn. Indeksi on hurjan riippuvainen öljyn hinnasta, minkä vuoksi rahasto on tehnyt vahvaa persnettoa. Rahaston suurimman sijoituksen Statoilin osuus rahastossa tosin on enää reilu puolet entisestä (nykyään 17%) eikä öljyn hinnanlaskun vaikutus rahastoon enää ole yhtä huomattava kuin puoli vuotta sitten oli. Aion jatkaa myös Superrahasto Norjaan sijoittamista pienissä erissä.

Jotta postaus ei veny liiaksi, jätän loput suunnitelmat myöhemmin avattavaksi. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli avata hieman kirjoittajan sijoitustaustaa ja nykytilannetta sekä näkemyksiä sen kummemmin selittelemättä. Paljon tuntui jäävän kirjoittamatta, mutta aion kyllä palata niihin asioihin myöhemmissä postauksissani.

2 kommenttia:

  1. Sijoittaminen on hyvä aloittaa nuorena. Tärkeintä on pitää pää kylmänä ettei tule keulittua liikaa liian aikaisin! Minulla ainakin kasvaa harkitsemattomien osakepoimintojen riski sitä korkeammaksi mitä enemmän luen sijoitusblogeja ja seuraan talousuutisia. Onnea matkaan sinulle niin sijoituksissa kuin bloggaamisessa!

    VastaaPoista
  2. Aivan totta turiset! Itse joudun jatkuvasti hillitsemään intoani tehdä osakepoimintaa, enkä nykysten ostojenikaan kanssa montaa päivää ole harkinnut päätöksiäni. Mutta sijoittaminenhan on osaltaan psykologiaa monella tasolla. Tsemppiä myös sinun blogillesi!

    VastaaPoista