Huomattava osa Helsingin pörssissä noteeratuista yhtiöistä on kirjoittajalle melko vieraita. Nimet ovat toki tulleet tutuiksi kursseja seuratessa, mutta yhtiöiden liiketoiminnasta ei välttämättä ole kummempia käsityksiä. Ulkomaisista yhtiöistä vain kuluttajana tutuksi tulleet yhtiöt soittavat kelloja.
Kun kotimaan, Pohjoismaiden ja koko maailman pörssit ovat täynnä yhtiöitä, joista ei tiedä mitään, uusia tuttavuuksia tulee jatkuvasti vastaan. Keskimäärin uudet tuttavuudet ovat kiinnostavia kohteita, joista innostun aivan liian helposti. Mikä tahansa bisnes saadaan näyttämään hyvältä jos sikseen halutaan, eikä sitä hyvännäköistä bisnestä ole vaikeaa myydä kokemattomalle sijoittajalle. Tunnistan itseni tällaiseksi kokemattomaksi, jopa vietävissä olevaksi sijoittajaksi, joka ei tarkastele asioita riittävän kriittisesti.
Voisi ajatella, ettei tällaisen sijoittajan ole kannattavaa tehdä suoria osakesijoituksia. Mutta milläpä muulla kuin tekemällä oppii paremmaksi sijoittajaksi? Jokainen sijoittaja on varmasti maksanut oppirahoja ja ottanut niistä toivottavasti opikseen. Uskoisin että aina seuraavan sijoituspäätöksen takana on edellistä enemmän kokemusta ja oppia, jolloin huonon sijoituksen riski on myös edellistä pienempi. Itse en ole oppirahoja päätynyt vielä maksamaan, enkä tietenkään aio niitä maksaa. Jää nähtäväksi pystynkö omaksumaan muiden kokemuksista niin paljon oppia, että välttäisin ainakin perustavimmat sijoittajan sudenkuopat. Vai menenkö tekemään harkitsemattomia ostoja (tai myyntejä) sijoitusvimmassa. Ensimmäinen askel kohti riskienhallintaa on kuitenkin otettu, eli tunnistettu riski.
Kokemus ei kuitenkaan tarkoita etteikö huonoja päätösiä tulisi. Talvivaaraan uskoi ja sijoitti moni kokenutkin sijoittaja |
Omaan sijoitushistoriaani ei tosiaan ole vielä sisältynyt tappioita. Tällä hetkellä salkku on toki miinuksella, mutta omistukset ovat tuoreita, tappioita ei tarvitse realisoida ja uskon vahvasti sijoitusteni arvojen nousuun. Voittojen, etenkin pikavoittojen tavoittelun halu kannustaa etsimään seuraavaa Fingerprint Cardsia (jonka kurssi noussut vuodessa toistatuhatta prosenttia) vaikka tiedän näiden osakkeiden olevan hyvin riskipitoisia "lottolappuja".
Toisaalta jos joskus riskiä kuuluu ottaa, niin nuorena. Kokonaisuuden kannalta pienessä salkussa pieni riskisijoitus on absoluuttisesti pieni, ja tulevaisuudessa sijoitettavaan varallisuuteen nähden vielä pienempi. Onnistuneesta sijoituksesta saadun suuren tuoton merkitys on suurempi tulevaisuuden korkoa korolle -vaikutuksen myötä. Toisaalta vaihtoehtoiskustannukset epäonnistuneella sijoituksella ovat suuremmat (vrt. myöhemmällä iällä saman rahamäärän häviäminen) ja kaupankäyntikulut suhteellisesti suuremmat. Kulujen merkitystä tosin pidän vähäisenä riskisijoituksessa, parin prosentin kulun merkitys on 50% tappion tai 300% tuoton rinnalla vähäinen.
-----
Olen pyöritellyt sijoitussalkkuni tavoitteellisia hajautuksia, mutta pienellä pääomalla ja suorilla osakesijoituksilla esimerkiksi maantieteellinen ja toimialallinen hajautus on niin haastavaa että en pyri siihen väkisin. Pyrin rakentamaan salkun hyvin hajautetuksi, mutta annan sen tapahtua omalla painollaan. Joitankin rajoja asetan kyllä aivan alusta asti, joista riskinhallinnan keinona ydin-satelliitti malli salkussa. Mallin mukaisesti salkku koostuu vähäriskisestä ytimestä, eli sijoituksista jotka tulevat säilymään salkussa kauan ja riskipitoisemmasta satelliitista, eli sijoituksista joilla haetaan suurempaa tuottoa, näkemystä tai muuten pelataan.
Ydin-satelliittimallisia salkkuja voi olla monenlaisia. Yhden ydin voi tarkoittaa esimerkiksi 90% korkotuotteita ja vähäriskisiä indeksirahastoja jättäen kymmenyksen suorille osakeostoille. Toisen satelliitti voikin olla 30% salkusta koostuen riskipitoisista osakkeista ja viputuotteista. Ytimessä ehkä sitten vähempiriskisiä osakkeita ja rahastoja. Oma mallini elää edelleen, mutta satelliitin osuutena olen pitänyt 20 prosenttia. Nykyisistä sijoituksistani pidän Superrahasto Norjaa näkemyksellisenä sijoituksena ja siten sijoitan vain sen satelliittisalkkuuni.
Satelliittisalkkuni sisältö on siis vähäinen ja katselen josko tekisin pienen hankinnan, jolla hakea lisää tuottopotentiaalia salkkuun. Rahastomaailmassa kehittyvät ja frontier-markkinat tarjoavat kehittyneitä markkinoita suurempia tuotto-odotuksia, mutta vallitsevassa maailmanmarkkinoiden laskussa en aio vielä koskea kyseisiin markkinoihin, niiden ostohetket eivät nyt ole käsillä. Suoralle osakeostolle löytyy vaihtoehtoja runsaasti, ja etenkin teknologian nykytrendeihin nojaava hankinta houkuttelisi. Uskon IoT:n, tietoturvallisuuden ja mobiilin kehityksen luovan sellaisia sijoitustilaisuuksia, joista en halua jäädä paitsi. Täytyy vain muistaa pitää pää kylmänä, eikä innostua liikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti