tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kuukausikatsaus helmikuu

Helmikuu on tapulteltu ja voidaan alkaa tähyämään kevääseen, niin termiseen kuin osinkokevääseenkin. Katsotaan nyt vielä kuinka salkkuni on selvinnyt pörssin nuivana jatkuneesta alkuvuodesta.

Salkku

Kuun alussa salkun markkina-arvo oli 4 770€
Kuun lopussa salkun markkina-arvo oli 5 072€


Kuukauden tapahtumat


Salkun sisältö kuun lopussa, realisoitu tappio Nordeasta

Salkusta ehti männä kuukauden aikana poistua Nordeat ja tilalle tulla pieni siivu Fingerprint Cardsia sekä Technopolista. Fingerprintin ostossa suuri kulusuhde (3,8%) arvelutti aika paljonkin, mutta kurssi oli niin matalalle poljettu, että uskoin sijoituksen tuottavan kulujen jälkeenkin. Niin myös kävi, kurssi kohosi nopeaa tahtia kymmeniä prosentteja kun laskua vauhdittaneet shorttipositiot sulkeutuivat.

Kuluihin suhtautumisessa olen päätynyt muutenkin siihen, että näillä summilla ei kannata väkisin pitää max prosentin kulujen osuudesta kiinni. Voin jakaa 900€ sijoituksen kahteen osaan, vaikka toimeksiannon kulusuhde nousisikin 1,5 prosentiin. Riittävä hajautus (ajallinen tai eri papereiden välinen) on sen arvoista, voisi sanoa että maksan tässä tapauksessa hieman siitä kuuluisasta ilmaisesta lounaasta (hajautuksesta). Toisaalta kun Nordea laskee kaupankäynnin hintoja ja saa minusta todennäköisesti uuden asiakkaan, ei kuluilla tarvitse enää vaivata päätä. Tosin odotan vielä mielenkiinnolla Nordnetin vastausta, jos he kohtuullistavat hinnastoaan saatan jättääkin siirtämättä asiakkuuttani.

Muuta erikoisempaa salkussa ei ole tapahtunut, kuin Fortumin arvon näkyvä heikkeneminen. Oma usko yhtiöön ja etenkin uuteen toimitusjohtaja Lundmarkiin tosin kasvaa jatkuvasti. Kokonaisuudessaan arvonmuutosta salkussa tapahtui pari prosenttia alaspäin, ja kun realisoitu tappio huomioidaan kokonaisuudessaan (ei vain helmikuun arvonalenemaa) salkun kokonaistuotto oli helmikuussa -5%. Tuo myynnin vaikutus arvonmuutokseen on pulmallinen ja jouduin nyt tyytymään tällaiseen laskentamalliin.



Salkun jakauma




Talouden tapahtumat

Helmikuu alkoi jopa vielä jyrkemmässä laskussa kuin tammikuu. Helsingin pörssissä tultiin helmikuun 1. päivästä kovaa kyytiä alas aina 11. päivään asti. Yleisindeksin laskua ehti yhdeksän pörssipäivän aikana kertyä hurjat 11% mutta tuosta myös noustiin samaa vauhtia lähelle alkutasoa. Helsingin pörssi jäi helmikuussa muutaman prosentin miinukselle. 

Tulosjulkistuskausi oli ja meni, eikä suomalaisten pörssiyhtiöiden tulokset olleet läheskään niin huonoja kuin markkinoiden arvostuksen perusteella olisi odottanut. Jenkkilässä sitten taidettiinkin raportoida enemmän pettymyksiä, tai tähän käsitykseen ainakin olen medioiden ja kommenttien kautta päätynyt, sikäläisiä markkinoita kun en muuten ole juuri seurannut. Kotimaiset yhtiöt ovat myös jakamassa ennätyksellisen suuria osinkoja; osinkoja jakavista yhtiöistä puolet on tänä vuonna nostamassa osinkoaan. Kasvavien osinkojen on pelätty olevan investoinneista ja tulevasta kasvusta pois, mutta pörssiyhtiöiden tekemien investointien määrä on myös noussut. Kun 2014 pörssiyhtiöt investoivat n. 5,5 miljardilla eurolla, niin viime vuonna investointeja tehtiin jopa 7,4 miljardilla eurolla. Puuteollisuus on ollut merkittävimpiä investoijia. 

Öljyn lisäksi helmikuussa markkinoiden huolia herätti Euroopan finanssisektorin tila, huolet ovat kohdistuneet erityisesti Deutche Bankiin. Itse en oikein ymmärrä mahdollisen kriisin todennäköisyyksien tai vaikutusten päälle ja sen vuoksi myin Nordean osakkeet pois, vaikka pankki sinänsä onkin hyvässä kunnossa. Jos Eurooppaan saadaan finanssikriisi, en halua omistaa edes laadukasta pankkiliiketoimintaa (jatkuva korkokurjuus myös oma syynsä). Viimeiset viikot on kuitenkin vietetty rauhallisemmissa tunnelmissa, eikä pankkien ongelmat ole olleet niin tapetilla kuin alkukuusta. Oletan että huolet nousevat kuitenkin taas lähikuukausina pinnalle.


Henkilökohtainen talous

Oman talouden seuranta on jatkunut ja aineiston perusteella jonkinlainen kululuokkien jaottelu alkaa hahmottua. Helmikuussa vietin mm. perinteeksi muodostuneen mökkiviikonlopun Himoksella sekä yhdet opiskelijabileet, joihin upposi valitettavan paljon rahaa. Tuloja ei juuri opintotuen lisäksi kerry ja työnhaku on käynnissä. Kun säästöt alkavat käydä vähiin, työn tarve kasvaa jatkuvasti enemmän.

Tulevat muutokset opintotukijärjestelmään aiheuttavat jännistystä tulevaisuuteen. Työnteon mahdollisuutta opintojen aikana ei paranneta ja lainan osuutta kasvatetaan. Näyttää siltä että nettovarallisuuden kehitys tulee olemaan jyrkästi miinusmerkkistä ennen valmistumista. 

Seuraava kuukausi

Maaliskuussa epävarmuus oletettavasti jatkuu ja markkinoiden liikeet voivat olla teräviä. Osinkokausi taitaa startata loppukuusta, itseäni maaliskuussa koskee vain Technopoliksen osinko, joka irtoaa maaliskuun viimeisenä päivänä. Katsotaan josko lähestyvät osingot alkaisivat vaikuttaa kursseihin nostavasti, kuten tapana on ollut.

10 kommenttia:

  1. Oli mukavaa lukea miten kuukautesi meni =)

    VastaaPoista
  2. Kulusuhteesi on kyllä melko suuri vaikka tuottaakin osaltaan hajautushyödyn. Pitkässä juoskussa nuo <1% kulut voivat tehdä aika ison loven saavutetun ja mahdollisen tuoton välillä, kannattaa tarkasti esim Excelissä pyöritellä eri scenaarioita ja katsoa sen vaikutusta, tosin näin olet varmaan tehnytkin. Toivotaan, että nettovarallisuus sijoitusten ansiosta kasvaa opintotukien leikkausta enemmän ja kulusuhde täten pienenee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki hatusta heittämällä ole päätynyt sallimaan suurempia kuluja :D Karkeasti ja mutkat oikoen voi laskea 900€ oston puolittamisen näin:

      Jos ostan samaa yhtiötä, ajallisesti hajauttamalla
      - Tehdään Suomi-osakkeen osto kahdessa erässä, kuluja syntyy 7€ ylimääräistä
      - Jos jälkimmäinen osto tehdään 2% alempaan kurssiin, ostojen hajauttaminen on ollut kannattavaa
      - Jos jälkimmäinen osto tehdään samaan tai korkeampaan kurssiin, hajauttamisen kustannus on 7€ (plus kurssimuutos jota ei kuitenkaan ole mielekästä huomioida kun tarkkaillaan kuluja). Tämä 7 euron kustannus tarkoittaa 10 vuoden sijoitusajalla 17€ menetystä ja 20 vuoden sijoitusajalla 39€ menetystä tuotossa, kun vuosituotto on 9%. Jos ylipäänsä tekisin lisäostoa nousseeseen kurssiin

      Jos taasen hajautan kahteen eri osakkeeseen, maksan 7€ ylimääräistä (siis saman 39€ 20 vuoden päässä) suuresta hajautushyödystä. Jos toinen 450 eurolla hankittu yhtiö on tuottanut 20 vuoden päästä 39€/8,6% vähemmän kuin toinen, hajauttaminen on jakanut riskiä kannattavasti (tämä olikin yllättävän vaikea pukea sanoiksi, mutta hajautuksen vaikutukset lukuina (https://en.wikipedia.org/wiki/Diversification_%28finance%29#An_empirical_example_relating_diversification_to_risk_reduction) ovat selityksen taustalla. Tuosta voi karkeasti myös arvioida että 8 osakkeen jälkeen ei välttämättä kannata enää maksaa ylimääräisiä kuluja hajauttamisesta)

      Kun salkkuni näin alkuvaiheessa rakentuu hitaasti osake kerrallaan, en pidä mielekäänä ottaa riskiä olemalla hajauttamatta. Pointti tässä on se, että hankin riittävän osakehajautuksen mahdollisimman pian ja sitä kautta huomattavasti pienemmän riskin. Kun salkussa on n. 10 eri yhtiön osakkeita, voin alkaa kiristämään kulupolitiikkaa.


      Tietenkin rahastoihin sijoittaminen olisi tässä tilanteessa järkevämpää, mutta olen päättänyt hyväksyä menetetyn tuoton päästäkseni harjoittamaan osakepoimintaa. Yllättävää ettei kukaan ole maininnut minulle rahastoista parempana vaihtoehtona ;D

      Poista
    2. No hyvä, että on ainakin kunnolla laskettu :D

      Varmaan siksi, koska periaatteessa kaikille pitäisi melkein suositella rahastoja, huolimatta varallisuudesta. Olen itsekin sitä harkinnut sillä ymmärrän kyllä sen puolet, mutta osakepoiminnassa tuotto-riski-suhteen tuotto ainakin itselle koituu sijoituksen rahallisesta hyödystä sekä yleismaallisesta hyödystä (kiinnostuneisuuden tuottama mielihyvä, maailman parempi ymmärtäminen yms.) joka on suurempi kuin mikään rahaston tarjoama mahdollinen hyöty. Voit varmaan samaistua :-)

      Poista
  3. Ilmainen lounas mainittu, 10/10!

    Opintotukiuudistuksessa paljon hyvää (valtiontalouden näkökulmasta). Tuo lainapainotteisuus on minun mielestäni vaan selkeää plussaa. Sekä se, että lainasta saa jotain huojennuksia tms. jos valmistuu ajoissa. Ketään ei palvele jos jotkut hipit istuu lukemassa taidehistoriaa ja jotain pseudotieteitä 10 vuotta saamatta siltikään edes kandia.

    Oho, menipä taas huuteluksi. :D

    Hyvä kirjoitus sinulta. Kritisoin Nordean myyntiä silloin kun myit ja kritisoin edelleen. Valitettavasti tulet harmittelemaan sitä vielä, kuten minä aikanaan Finnairin myyntiä. Mullakin oli silloin muka hyvät perustelut. Ja näyttäähän ne paperilla hyvältä, mutta oikeasti Nordea (ja Finnair oli) on hyvä yhtiö. Olis kannattanut vain ostaa lisää hyvää ja vakaata yhtiötä ja unohtaa tuommoiset kuplayhtiöt kui Fingerprint. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, siihen muodustuikin hieman pidempi vastaus :D

      Opintotukileikkauksessa on myös paljon probelmatiikkaa. Ensinnäkin ja jo yksinään Sipilän ja Stubbin "koulutuslupaukset", onhan vaalilupauksiin luottaminen sinänsä sinisilmäistä mutta tämä koulutusleikkausten tekeminen oli äärimmäisen tökerö temppu äänestäjiä kohtaan.

      Toisaalta myös opintotuen suhde muihin tukiin on jo ennestään älytön. Itse näen asian niin, että kun opintotuella avustetaan opiskelija läpi opinkelijaelämän, niin tämä maksaa ne tuet veroina takaisin varsin nopeastikin. Työttömän jopa kaksinkertaisia tukia ei saada takaisin. Jos työttömyystukia leikattaisiin myös 25%, voisin ehkä pitää opintotuen leikkaamista kohtuullisempana. Riittämätön tuki myös pakottaa velanottoon haluttomat opiskelijat opintoaikanaan töihin, joiden takia opinnot helposti viivästyvät ja pahimmillaan keskeytyvät.

      Opintolainahyvitys on hieno systeemi, mutta usko siihen käy hataraksi. Pari vuotta vanhaa systeemia aletaan jo nyt heikentää ja pelkään että tullan heikentämään lisääkin. Jos opiskelija nostaa kaikki ehdotuksen mukaiset 5*9*650€ = 29 250€ lainaa ja saa ehdotetun 30% hyvityksen, se maksaa valtiolle liki 29250*0,85*0,30 = 7 500€ per opiskelija. Ehdotetulla opintorahan vähennyksellä säästetään 5*9*80€ = 3 600€ per opiskelija eli jokainen tavoiteajassa valmistuva lainat nostanut opiskelija tulisi maksamaan vain 3 900€ enemmän. Tämän perusteella oma uskoni opintolainahyvitykseen on hetkessä liki mennyt. Kun korkotaso aikanaan normalisoituu, alkaa tuommoinen 30 000€ opintovelka myös ikävästi kasvamaan korkoa, eikä sellaisen nostaminen kuluttamiseen ole kovin houkutteleva vaihtoehto jos hyvityksen saaminenkaan ei ole varmaa.

      Semmoisen luvun laskeskelinkin, että jos ehdotetut opintotukiuudistukset toteutuisivat pahimmillaan, luottotietojen tuhoaminen ja siten toimeentulotuen nostaminen olisi jopa 83 000€ kannattavampaa kuin opintolainalla eläminen. Silloin järjestelmässä on vikaa, jos luottotietojen tuhoamisella säästää asunto-osakkeen verran rahaa. Mainittakoon nyt että oma ratkaisuni kaikkiin tuista johtuviin ongelmiin olisi perustulo.

      Huomaan että voisin kirjoittaa tästä paljonkin asiaa :D


      Mitä Nordeaan tulee, niin olen kyllä samaa mieltä yhtiön laadusta, Nordea on todella hyvä yhtiö. Mutta se onkin näkemykseni makrotaloudesta, joka johti pankkiyhtiön myyntiin. Tilalle ostamani Technopolis hyötyy matalasta korkotasosta ja toimii ymmärrettävämmässä liiketoimintaympäristössä, mikä tekee siitä varsin mielekkään sijoituksen. Onpa se myös tuottanut tähän mennessä paremmin kuin mitä Nordeat olisi nousseet, jos niitä en olisi myynyt. Tietenkin vasta myöhemmin saadaan nähdä kannattiko myynti, mutta ainakin mielenrauhan kannalta tuo vielä tuntuu hyvältä ratkaisulta.

      Poista
    2. Pari olutta ja opintotukikeskustelu, miten olis?

      Mutta mietiskelen vain sinun kohdalla tuota Nordeaa, yhä edelleen. Käsittääkseni tavoitteesi on vaurastua pitkällä tähtäimellä? Se ei toteudu, jos myyt hyviä yhtiöitä salkustasi tappiolla. Etenkään, jos perusteena on väliaikaiset rytinät finanssisektorilla ja täysin normaalit huonot näkymät makrotaloudessa. Näillä perusteilla tulet myymään hyvät (ja huonot) yhtiöt aina jonkin sortin kriisin tullen.

      Technopolis on kiistatta hyvä yhtiö, enkä missään nimessä kritisoi sen hankkimista salkkuun. Mutta korkotasokaan ei pysy ikuisesti alhaalla. Tänään selkeä etu voi 7 vuoden päästä olla jo "haitta" (korot nousee). Ja se 7 vuotta on kuin silmän räpäys sinun sijoitusuralla.

      Toki päätös on aina sinun, eikä minulla tietystikään ole siihen nokan koputtamista, mutta haluan vain herättää ajatuksia. Samoja ajatuksia, joita itse olen käynyt läpi joitakin vuosia sitten sijoitusurani alussa. Nyt olen oppinut, että salkussa voi olla sekä hyvää, että huono miinusta. Tässä tapauksessa Nordea olisi minun salkussani hyvää miinusta. Varmasti ymmärrät mitä tarkoitan. :)

      Kippis ja hyvää viikonloppua!

      Poista
    3. En ikinä kieltäydy olutseurasta saati kunnon keskustelusta tuopin äärellä!

      Ymmärrän mitä tarkoitat, ja erityisen mielelläni kuuntelen myös vastakkaisia näkemyksiä, kiitos niistä! Pointtisi osui ytimeen ja taidankin joutua tunnustamaan tehneeni myynnin enemmän tunteella kuin kuvittelin. Tunne on ollut kannustamassa myyntiin edellämainitun mielenrauhan lisäksi salkun koostumuksen tähden. Kun salkun osakesijoitukset ovat järjestään vähemmän stabiileja yhtiöitä, tuntui hyvältä vaihtaa lyhyen tähtäimen sumuisat näkymät omaava pankki tasaisemman ja ennustettavamman liiketoiminnan yhtiöön. Toisaalta myynti voi ollakin stabiilimman salkun arvoinen?

      Jos vuonna 2016 myin Nordeat, se ei tokikaan estä minua ostamasta yhtiötä uudestaan salkkuun vaikka heti 2017. Jos makrotalouden näkymät alkaa näyttää paremmilta ja Nordean digitalisaatiopyrkimykset menestyksekkäiltä, omistajaksi palaaminen voi olla silloisesta arvostuksesta riippuen jopa todennäköistä. Sijoittajanurallani on myös reilusti aikaa seurata yhtiöitä ja toimialoja ynnämuuta maailmanmenoa sivusta ja tehdä uusia päätöksiä aina varmempien näkemysten kanssa ;)


      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Hyvää päivää teille kaikille teille nimeni on Christopher Miles, olen Yhdysvalloissa, Texas, olen erittäin tyytyväinen, koska olen kirjallisesti todistuksen miten sain laina tästä laina lainanantaja, uskon Jumala on suunnitelma minulle, kun olen oli huijatuksi rahani monet ns lainanantajista, i petettiin ja melkein mielestä ottaa elämäni, mutta Jumala on tarkoitus minulle, jos haluat saada lainaa tahansa yritys täytyy valita Mike Johnson Firm, kun olin ensimmäinen alkoi hänen kanssaan, ajattelin hän oli kuin loput, ja minun Greatest yllätys sain lainaa $ 69,000.00 tililläni ja se oli tarkka summa i haettu hänen yritys, ja teille, että on tunne, että siellä mitään toivoa sinulle? on valhe, koska jos olet kiinnostunut saamaan tahansa laina, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse, hänen sähköposti on: mikejohnsonfirm@yahoo.com, God Bless pidät hän siunannut minua Mike Johnson saamalla lainaani jälkeen ollut laskussa käsissä huijauksia.

    Kiitos.
    Christopher Miles.

    VastaaPoista